Jumbo-Flamingossa otetaan käyttöön vastuullisuuskerroin, jonka avulla kauppakeskus tähtää Suomen vastuullisimmaksi kauppakeskukseksi vuoteen 2030 mennessä.
Vastuullisuuskerroin koostuu kauppakeskuksen omien, siellä toimivien liikkeiden sekä asiakkaiden eri kokoisista vastuullisuusteoista, jotka yhteenlaskettuna tuottavat kokoaan suuremman kerrannaisvaikutuksen. Teoilla edistetään esimerkiksi ekologista kestävyyttä ja sosiaalista yhdenvertaisuutta.
Pienetkin teot voivat vaikuttaa isosti, kun niitä on tekemässä tarpeeksi suuri joukko ihmisiä. Kauppakeskuksessa on 170 liikettä, lähes 2000 työntekijää ja vuositasolla liki 12 miljoonaa kävijää, missä on äärettömästi mahdollisuuksia vastuullisen teon tekemiseen.

Yksi ensimmäisistä vastuullisuuskertoimen tiimoilta tehtävistä vastuullisuusteoista on vantaalaistaiteilija Riika Anundilta tilattu yhteisötaideteos, jonka materiaalina käytetään Jumbo-Flamingon uudistuksessa vaihdettuja vanhoja lattialaattoja.
Anundi luo taideteoksen yhdessä kauppakeskuksen lähialueiden asukkaiden kanssa. Teos syntyy viidessä syksyn ja kevään aikana järjestettävässä taidetyöpajassa, jossa oman panoksensa teokseen pääsevät antamaan niin Veromäen koulun kuudesluokkalaiset kuin Jumbo-Flamingon asiakkaatkin. Osa työpajoista on avoinna vaan kutsuvieraaksi kutsutuille erikoisryhmille, mutta viimeiseen pajaan saavat osallistua kaikki halukkaat. Seuraava taidetyöpaja järjestetään 24.11.2023.
Materiaalinsa puolesta Anundin mosaiikkiteos edistää ekologista kestävyyttä, kun vanhat laatat saadaan uudelleenkäyttöön. Sosiaalinen vastuu toteutuu puolestaan Anundin vetämissä taidetyöpajoissa, jotka osallistavat lähialueiden ihmisiä yhteiseen toimintaan senioreista maahanmuuttajiin.
Anundin ja vantaalaisyhteisöjen luoma taideteos paljastetaan Jumbo-Flamingossa keväällä järjestettävässä vastuullisuusviikonlopussa, jolloin vastuullisuuden teemat näkyvät kauppakeskuksessa esimerkiksi kiertotalouden ja hävikkiruoan hyödyntämisen muodossa.