Jumbo saa kauan kaivatun kirjaston

Vantaan kaupunki ja Jumbo ovat sopineet hankkeesta, joka tuo kirjaston osaksi kauppakeskuksen palveluita. Ajatus kirjastosta heräsi Jumbon asiakaskyselystä, jossa kirjasto nousi ylivoimaisesti toivotuimmaksi palveluksi. Uudet tilat tulevat sijaitsemaan Jumbon viihdekorttelissa, elokuvateatterin vieressä. Kirjasto avaa ovensa syksyllä 2026.

Jumbon kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaron mukaan kirjaston sijoittaminen Jumboon on strategisesti erittäin merkittävä päätös. Kauppakeskusten rooli on murroksessa, ja niiden merkitys paikalliskeskustoina kasvaa.

”Kirjaston merkitys tulee olemaan kokoaan suurempi, koska asiakkaat haluavat hyödyntää samalla käynnillä ostosten lisäksi myös muita palveluita. Esimerkiksi lääkärikeskukset ja muut palvelut ovat yleistyneet kauppakeskuksissa”, Olli Lehtoaro toteaa.

Syyskuussa NCSC Nordic Awards -kilpailussa Commercial Space of the Year -palkinnon voittanut Jumbo on jo valmiiksi poikkeuksellinen yhdistelmä arjen asiointia ja vapaa-ajan palveluita, ja kirjasto istuu tähän konseptiin täydellisesti.

Aiempien kokemusten perusteella muissa kauppakeskuksiin siirtyneissä kirjastoissa kävijä- ja lainausmäärät ovat kasvaneet.

“Iloitsemme mahdollisuudesta sijoittaa kaupunkilaisille tärkeät ja suositut kirjastopalvelut kauppakeskus Jumboon, jossa ne ovat helposti saatavilla. Aviapoliksen alueen kirjastopalvelut paranevat huomattavasti, kun kirjaston pinta-ala kasvaa, palvelut monipuolistuvat ja aukioloajat laajenevat. Kirjaston merkitys asukkaiden arjessa tulee Jumbon kirjaston myötä edelleen kasvamaan”, sanoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrand.

Jumbo on sijainniltaan paras

Aviapoliksen suuralueen ainoa kirjasto on nykyisin Pointin koulun yhteydessä, jossa sen noin 550 neliömetrin tilat ovat käyneet ahtaiksi. Vantaan kaupungille tarjottu 1400 neliömetrin liiketila Jumbosta mahdollistaa kirjastolle myös erilliset lukusalit ja kokoontumis- ja tapahtumatilat. Lajitteleva palautusautomaatti tulee helpottamaan suurten palautusmäärien käsittelyä.

“Jumbo on ylivoimaisesti parhaiten saavutettavissa vantaalaisille. Liikenneyhteydet ovat erinomaiset ja autoilijoille on runsaasti parkkitilaa. Vuonna 2029 valmistuva Vantaan ratikka parantaa saavutettavuutta entisestään, ja se mahdollistaa myös muiden palveluiden syntymistä reitin varrelle”, kuvailee Olli Lehtoaro.

Kirjasto on yhteinen, elämyksellinen tila

Nykyaikaisen kirjaston visio on olla helposti lähestyttävä ja monipuolinen yhteinen tila, jonne kaikki tuntevat olevansa tervetulleita. Se toimii keitaana kaupallisten palveluiden keskellä, ja tarjoaa paikan rauhoittumiselle ja itsensä sivistämiselle. Erityisesti lapsiperheille moderni luku- ja leikkimahdollisuuksia tarjoava kirjasto on iso vetovoimatekijä.

Jumbon kirjasto on myös upea näyteikkuna Vantaalle, joka esittelee kaupungin palveluita ulkopaikkakuntalaisille kävijöille.

“Kutsumme kirjaston suunnitteluun ja kehittämiseen laajasti mukaan alueen asukkaita ja kauppakeskuksen asiakkaita, jotta kirjastosta saadaan tulevien kävijöiden toiveiden mukainen paikka”, sanoo Riikka Åstrand.

Jaa somessa