Päivitämme Jumbon Viihdekorttelin ilmettä kesän aikana

Jumbon Viihdekorttelin 2. kerroksen yleisiä tiloja uudistetaan kesän aikana. Työt ovat alkaneet kesäkuun lopussa ja valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Lopputuloksena on ilmeeltään ja tunnelmaltaan entistäkin yhtenäisempi ja viihtyisämpi Jumbo.

Projekti jatkaa kauppakeskuksen yleisten tilojen ilmeen yhtenäistämistä, mitä tehtiin suuremmassa mittakaavassa jo vuoden 2024 lopussa valmistuneessa Entistä Jumbompaa -uudistuksessa.

Syyskuun loppuun kestävän projektin aikana Viihdekorttelissa uusitaan muun muassa lattia- ja seinälaattoja, valaistusta, alakattoja ja kaiteiden käsijohteita. Työt rajoittuvat pääasiassa Viihdekorttelin toiseen kerrokseen.

Uudistustyöt toteutetaan niin, että niistä aiheutuu asiakkaillemme mahdollisimman vähän haittaa. Työmaa-alue rajataan suoja-aidoilla turvallisuuden takaamiseksi, mutta selkeän opastuksen ansiosta kulku ja asiointi Viihdekorttelissa onnistuu sujuvasti. Purkutyöt ja muut melua aiheuttavat työt tehdään pääsääntöisesti kauppakeskuksen aukioloaikojen ulkopuolella. Kaikki Viihdekorttelin liikkeet palvelevat remontin aikana tavalliseen tapaan.

Tervetuloa viihtymään kesäiseen Jumboon!

Jaa somessa