Siirry sisältöön

Jumbon joulu

Tervetuloa Jumboon jouluostoksille!

Jumbon joulun odotus alkoi Joulun avaus -tapahtumasta 15.11, jolloin kauppakeskus täyttyi jouluisesta ohjelmasta ja koko kauppakeskus verhoutui jouluiseen asuunsa. Joulun odotus ei suinkaan päättynyt siihen, sillä jouluiset aktiviteetit jatkuvat heti Black Friday -viikonlopun jälkeen joulukuussa.

Joulupukki on tavattavissa Jumbon pihalla, Stockmannin päädyssä jokaisena joulukuun viikonloppuna ennen joulua. Myös Coca Colan näyttävä joulurekka pysähtyy kauppakeskuksemme pihassa perjantaina 12.12. Keskusaukion jouluisella kuvauspisteellä voit kuvauttaa itsesi joulupukin reessä ja lähettää digitaalisen joulukortin läheisillesi. Joulukuusikauppiaat palaavat pääoville ja market-tason sisääntulon yhteyteen 12.12., jonka jälkeen kuusen saa joululahjojen kera samasta paikasta. Unohtamatta sitä, että jouluostoksille ehtii entistä paremmin, kun liikkeet ja palvelut palvelevat laajennetuin aukioloin joulukuussa. Joulukuun pyhäpäivien poikkeusaukioloajat on lueteltu tämän sivun aukioloajat osuudessa.

Joulupukin vastaanotto Jumbon pihalla joulukuussa

Joulupukki ja tontut ilahduttavat joulumielisiä kolmena viikonloppuna joulukuussa Jumbon pihalla, Stockmannin päädyssä. Pukin pisteeltä löytyy myös tuttuun tapaan Korvatunturin postilaatikko, johon voi jättää Joulupukille osoitettua postia myös silloin, kun hän ei ole paikalla.

Joulupukin vastaanotto on auki seuraavasti:

la 6.12. klo 11-18 (tauot 13-14 & 16-17)

su 7.12. klo 12-19 (tauot 14-15 & 17-18)

la 13.12. klo 11-18 (tauot 13-14 & 16-17)

su 14.12. klo 12-19 (tauot 14-15 & 17-18)

la 20.12. klo 11-18 (tauot 13-14 & 16-17)

su 21.12. klo 12-19 (tauot 14-15 & 17-18)

Coca Colan joulurekka saapuu Jumboon 12.12.

Viime vuosina huikean suosion saanut, näyttävän näköinen Cokis-rekka pysähtyy Jumbon eteen ulkoparkkipaikalle perjantaina 12.12. klo 15.30-19.30 väliseksi ajaksi. Tervetuloa ihastelemaan 10 000 ledillä koristeltua joulurekkaa ja maistelemaan Coca Colan juomia. Paikan päällä myös kierrätysruletti, korttipaja ja kuvauspiste, jossa itsensä pääsee kuvauttamaan rekan kanssa. Huomioithan, että tapahtuman ikäraja on 13 vuotta, mutta alle 13-vuotiaat ovat tervetulleita tapahtumaan huoltajansa seurassa.

Lucian päivä 13.12.

Lucia-neito esiintyy kulkueineen kauppakeskuksen keskusaukiolla klo 17.00 alkaen.

Paketointipisteet market-tasolla

Jumbon market-tasolla sijaitseva paketointipiste palvelee asiakkaita jouluaattoon asti seuraavilla aukioloilla:

ma-pe 1.-5.12. klo 15-21

la 6.12. klo 12-18

su 7.12. klo 12-21

ma-pe 8.-12.12. klo 15-21

la-su 13.-14.12. klo 11-21

ma-su 15.-21.12. klo 11-21

ma-ti 22.-23.12. klo 11-21

ke 24.12. klo 9-13

Joulukuun laajennetut aukiolot

Jumbo on joulukuussa auki laajennetuilla aukioloilla! Jouluostoksille, viihtymään tai ravintoloihin herkuttelemaan pääsee joulukuussa siis aiempaakin laajemmin!

Jumbo on joulukuussa avoinna ma-la klo 9-21 ja su klo 11-21 lukuun ottamatta su 28.12. jolloin kauppakeskus on auki klo 11-18.

Poikkeusaukiolot:

6.12.2025 klo 11-18

24.12.2025 klo 9-14

25.12.2025 suljettu

26.12.2025 klo 11-18

28.12.2025 klo 11-18

31.12.2025 klo 9-18

1.1.2026 suljettu

6.1.2026 klo 10-20

Hypermarketit palvelevat joka päivä klo 6-24

Viihdekorttelin liikkeet palvelevat laajoin aukioloin. Tarkistathan liikekohtaiset aukioloajat liikkeiden omilta sivuilta www.jumbo.fi/liikkeet