
Jumbo avaa joulukauden 14.11. klo 11-17
Jumbon joulukausi avataan jälleen näyttävästi lauantaina 14.11. klo 11-17 koko perheen Joulunavaus – tapahtumalla, jolloin kauppakeskus pukeutuu jouluilmeeseensä ja talo on täynnä jouluista ohjelmaa.
Jumbon ullakolta on löytynyt mystinen soittorasia, jonka sisältä on vapautunut neljä Joulun tekijää, joista jokaisella on omat taianomaiset voimansa ja yllätyksensä tämän vuoden Joulunavaukseen tuotavanaan.
- Seremoniatonttu on luvannut tuoda paikalle joulupukin ja varmistaa, että tästä Joulunavauksesta tulee paras joulujuhla koskaan!
- Lelumaan taikuri pitää huolen siitä, että ilmassa on joulun taikaa ja osaa herättää jopa lelutkin eloon.
- Sävelmestari tuo mukanaan joulun Suurenmoiset sävelet ja koska valkea joulu on monen haaveissa, Lumihaltiatar taikoo talven ja lumileikit vaikka sisätiloihin.
Joulun tekijät esittäytyvät spektaakkelimaisessa avausseremoniassa tapahtumapäivänä klo 11.00. Lisäksi päivän aikana lavalla nähdään aina tasatunnein muitakin upeita esityksiä, päästään temppuilemaan tonttujen temppuradalle, hyppäämään jättimäisen lelujunan kyytiin tai lumipallomereen sekä hämmästelemään lähitaikuutta. Myös joulupukki on tavattavissa päivän aikana. Eikä jouluinen ohjelma suinkaan lopu Joulunavaukseen, vaan jokainen Joulun tekijä vastaa yhden jouluisen viikonlopun ohjelmasta vielä niin, että joulutunnelma pysyy katossa jouluviikolle saakka. Muiden ohjelmaviikonloppujen aikataulut julkaistaan heti Joulunavauksen jälkeen.
Ohjelma-aikataulu
Keskusaukion lavaohjelma:
11.00 Näyttävä Joulun tekijöiden avajaisseremonia
12.00 Joulupukin joulutervehdys
13.00 Lumihaltiattaren lumottu hetki
14.00 Seremoniamestarin juhlashow
15.00 Lelumaan taikurin yllätyksiä ja illuusioita
16.00 Säveltaiturin Suurenmoiset sävelet
16.45 Suurenmoisen joulun päätösnäytös
Jouluista ohjelmaa kauppakeskuksen käytävillä 11.30-17:
Viihdekortteli: Lelumaan taikurin henkiin herättämä, suureksi taiottu lelujuna puksuttaa viihdekorttelin 1. kerroksessa aikuisia ja lapsia ilmaiseksi kuljettaen. Viihdekorttelissa voi myös törmätä lähitaikuuteen.
Joulupukki tavattavissa viihdekorttelin 2. kerroksen aukiolla klo 13.30-14.30 sekä 15.30-16.30.
Jumbon piha (Stockmannin pääty): Seremoniatontun temppuradalla testataan kenessä on tarpeeksi tonttuainesta joulupukin töihin? Vain notkeimmat ja nokkelimmat selviävät lahjapaketin kuljetuksesta temppuradan läpi päätyyn saakka. Etevimmät palkitaan ”Tonttuainesta”-rintatarroin.
Halosen aukio: Lumihaltiatar on taikonut sisälle lumipallomeren ja se onnekas joka löytää pallomerestä jääpallon, on erityisen onnekas ja haltiattaren jäätelöllä palkitsema.
H&M:n pääty: Sävelmestarin soitinpisteellä askarrellaan joulupukin poroputki- soitin, jolla kutsutaan poroja, karkotetaan joulukiireet ja kitinät tai soitetaan jouluisia tahteja jouluaskareisiin.
Tule avaamaan joulukausi kanssamme! Samalla reissulla hoituvat ensimmäiset jouluostokset ja nälän yllättäessä yli 40 ravintolan ja kahvilan joukosta löytyy varmasti mieluinen jokaiseen makuun.
