Veripalvelu ensi vuonna kauppakeskus Jumbo-Flamingoon

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu avaa vuoden 2024 alussa uuden verenluovutuspaikan kauppakeskus Jumbo-Flamingoon. Uusi tila tulee korvaamaan Helsingin Kivihaan toimipisteen. Vantaan toimipisteeseen muuttaa Kivihaasta niin tavanomainen verenluovutus kuin verihiutaleiden erikoisluovutus eli trombafereesi.  

Veripalvelu on etsinyt jo pitkään korvaavia tiloja vanhoille Kivihaan luovutustiloille. Veripalvelun päätoiminnot siirtyivät Kivihaasta Vantaan Vehkalaan jo viime vuonna, mutta verenluovutuspiste jäi paikalleen.

Veripalvelulle tärkeää oli löytää vilkkaalta liikepaikalta riittävän isot tilat, joihin saa verenluovutuspisteen lisäksi myös liikkuvan yksikön tukikohdan. Jumbo-Flamingossa tämä onnistui.

Tilan remontointi aloitetaan heti kun rakennuslupa on saatu ja remontin odotetaan olevan valmis vuoden 2023 loppuun mennessä. Tarkempi muuttoajankohta määritellään myöhemmin, mutta Veripalvelun tavoitteena on päästä aloittamaan viimeistään helmikuussa 2024. Siihen asti monille verenluovuttajille tuttu Kivihaan luovutuspiste jatkaa vielä toimintaansa.

Veripalvelu täydentää loistavasti jo olemassa olevia Jumbo-Flamingon terveys- ja hyvinvointipalveluita. Yksityisten ja julkisten palveluiden kysyntä on kasvussa ja onkin luontevaa, että ne yhä useammin keskittyvät kauppakeskuksiin, mikä helpottaa ja nopeuttaa arjen asiointikokemusta.

Vantaan toimipisteen myötä Veripalvelulla on pääkaupunkiseudulla ensi vuonna kolme kiinteää verenluovutuspistettä, joista yksi on Helsingin ydinkeskustassa Sanomatalossa ja yksi Espoon Iso Omenan kauppakeskuksessa.

Jaa somessa