Jumbo on Pohjoismaiden paras!
Jumbo voitti arvostetun Commercial Space of the Year -palkinnon NCSC Nordic Awards -gaalassa Tukholmassa 4.9.2025. Palkinto on tunnustus pitkäjänteisestä työstä ylivertaisen asiakaskokemuksen kehittämiseksi ja kauppakeskuksen toimijoiden menestyksen mahdollistamiseksi.
NCSC Nordic Awards on Pohjoismaiden kauppakeskusalan merkittävin kilpailu, joka nostaa esiin alan parhaat, innovatiivisimmat ja luovimmat toteutukset. Palkinto myönnettiin suurten yli 25 000 neliömetrin kaupallisten tilojen sarjassa.
Jumbon voitto pohjautuu sen poikkeuksellisen vahvaan kokonaisuuteen, jota on kehitetty entisestään laajan, loppuvuodesta 2024 valmistuneen Entistä Jumbompaa -kehityshankkeen myötä. Jumbo on nyt yhtenäisempi, näyttävämpi ja houkuttelevampi kuin koskaan!
Jumbompaa menoa uudistusten myötä
Hankkeen yksi ratkaisevista tekijöistä oli se, miten Jumbo yhdisti onnistuneesti kaksi aiemmin erillistä kokonaisuutta – Jumbon ja Flamingon – yhdeksi saumattomaksi, toimivaksi ja vetovoimaiseksi keskukseksi.
Uudistus loi yhtenäisen ja eheän tunnelman koko kauppakeskukseen. Sisätiloissa uusittiin lattiat, valaistus ja opasteet, ja lisäksi rakennettiin lisää viihtyisiä oleskelualueita ja viherelementtejä. Myös liikkeiden julkisivut uudistettiin parantamaan niiden näkyvyyttä.
”Uudistuksen kokonaisarvo on n. 25 miljoonaa euroa, joten kyseessä on merkittävä panostus. Saimme tuomaristolta kiitosta myös siitä, että muutos keskuksessa näyttää vielä investointiaan suuremmalta. Tästä on kiittäminen osaltaan upeita kumppaneitamme, joiden visioon ja toteuttamiseen olemme voineet luottaa.” kertoo kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro
Tunnustus johdonmukaisesta vastuullisuustyöstä ja saumattomasta asiakaskokemuksesta
Voiton perusteluissa tuomaristo ylisti erityisesti Jumbon sitoutumista kunnianhimoisiin vastuullisuustavoitteisiin. Vuonna 2025 Jumbo saavutti hiilineutraalisuuden ja työ hiilipositiivisuuden eteen jatkuu. Uudistuksissa suosittiin kotimaisia ja ympäristösertifioituja materiaaleja, ja olemassa olevia materiaaleja pyrittiin hyödyntämään uudelleen. Tuomaristo vakuuttui myös Jumbon laajaa kohderyhmää puhuttelevasta ja paikallista identiteettiä rakentavasta markkinoinnista.
Matka jatkuu kohti entistä vahvempaa tulevaisuutta
Jumbo on ollut jo 13 vuoden ajan Suomen eniten myyvä kauppakeskus, ja Pohjoismaidenkin mittakaavassa ainutlaatuinen kaupallinen kokonaisuus. Tulevaisuudessa Jumbo jatkaa kehittymistään yhdessä Aviapoliksen, Vantaan ja koko pääkaupunkiseudun kanssa. Esimerkiksi tuleva Vantaan Ratikka tulee parantamaan alueen saavutettavuutta entisestään.
Vantaan Kaupunki harkitsee myös kirjaston sijoittamista Jumboon ja kauppakeskuksen palveluvalikoimaa pyritään kehittämään jatkuvasti asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden suuntaan. ”Tulevaisuudessa toivommekin voivamme palvella niin läheltä kuin kauempaakin tulevia yhteisömme jäseniä entistäkin laajemmin palveluin.” Olli Lehtoaro sanoo.
Taso oli erittäin korkea jo Suomen finaalissa, joten Pohjoismainen palkinto on paitsi tunnustus Jumbolle myös osoitus Suomen kauppakeskusmarkkinan erittäin korkeasta tasosta. Jumboa kehitetään ja johdetaan yhtenä kokonaisuutena. Pitkäjänteinen työ entistäkin paremman kauppakeskuksen luomiseksi asiakkaille ja vuokralaisille jatkuu – tervetuloa mukaan!
