Jumbo-Flamingon ensimmäinen vastuullisuuskatsaus on julkaistu

Jumbo-Flamingolle on vuonna 2022 laadittu laaja vastuullisuusohjelma, joka määrittelee kauppakeskuksen vastuullisuustavoitteet aina vuoteen 2030 asti. “Myynnillisesti Suomen suurimpana kauppakeskuksena haluamme olla kokomme veroisia ympäristövastuun ja sosiaalisen vastuun kantamisessa. Tavoitteenamme on olla Suomen vastuullisin kauppakeskus, reilu työpaikka ja Vantaan paras naapuri. Lisäksi haluamme luoda taloudellista vaikuttavuutta paikallisesti ja tarjota koko lähialueelle tasaveroisen, turvallisen ja entistä viihtyisämmän kohtaamispaikan”, kertoo vastuullisuuspäällikkö Katariina Ekman.

Nyt julkaistussa vastuullisuuskatsauksessa kerrotaan Jumbo-Flamingon matkasta kohti Suomen vastuullisinta kauppakeskusta. Katsauksessa avataan tarkemmin kauppakeskuksen tavoitteita sekä vuoden 2022 aikana tehtyjä vastuullisuustekoja. Tekoihin kuuluu mm. energiatehokkuuden parantaminen, kierrätyksen edelleen kehittäminen, maksuttoman työskentelytilan avaaminen sekä taideyhteistyö paikallisten taitelijoiden kanssa. Katsauksessa on nostettu esille muutamien liikkeiden omia vastuullisuustekoja ja sivutaan siinä myös lyhyesti tulevaisuuden suunnitelmia vastuullisuuteen liittyen. 

Koemme, että vastuullisuus on matka, jossa jokainen vuosi merkitsee välietappia. Se on myös matka, joka ei lopu koskaan, parannettavaa riittää aina”, Katariina täsmentää.

Käy tutustumassa vastuullisuuskatsaukseen osoitteessa https://jumbo.fi/vastuullisuus/

Jaa somessa